Viron kauniit hiekkarannat, tasokkaat hotellit sekä kylpylät, muta- ja vesihoitolat ovat vuosien varrella toivottaneet tervetulleiksi kymmeniätuhansia matkailijoita.
Virossa on vahvat historialliset kylpyläperinteet. Paikallinen hoitava muta, jota yhä edelleen käytetään, oli yksi painavimpia syitä ensimmäisten kylpylöiden perustamiseen. Pärnu, Haapsalu, Kuressaare ja Narva-Jõesuu ovat olleet arvostettuja kylpyläkaupunkeja jo 1820-luvulta lähtien. Tänä päivänä laadukkaita kylpylöitä on lisäksi Värskassa, Kubijalla, Pühajärvellä, Toilassa, Viimsissä ja Tallinnassa. Jokainen löytää näistä varmasti itselleen mieleisen.
Kylpylöiden suuri suosio näkyy Viroon suuntautuvan terveysmatkailun kasvuna, ja kylpylöiden valtava määrä kertoo suosion aina vain lisääntyvän. Nykypäivän kiireisessä elämänrytmissä virkistävä loma kuuluu ihmisen ensisijaisiin keinoihin pitää huolta terveydestään. Laadukkaat hoidot tuovat kylpylässä vietetylle lomalle sen täyden arvon.
Vuonna 2008 Virossa otettiin käyttöön terveyskylpylähotellien eli ns. medical spa -hotellien laatuluokitus ja käynnistettiin ensimmäiset terveyskylpylöiden arvioinnit. Laatuluokitus on luotu siksi, että asiakkaalle pystyttäisiin kertomaan eri palveluiden sisällöistä ja mahdollisuuksista. Laatuvaatimusten täyttäminen ja tietyn luokituksen saaminen toimivat laatumerkkinä, johon asiakas voi luottaa kylpylässä käydessään. Laatuvaatimuksiin on kirjattu tarjolla olevat palvelut sekä tiloille, henkilökunnalle ja laadulle asetetut vaatimukset. Laatuvaatimuksiin voi tutustua Viron kylpyläliiton kotisivulla www.estonianspas.eu.
Tällä hetkellä on annettu 4* Medical Spa -tunnustus Viimsi Spa’lle. 3*-tunnustukset ovat saaneet Spa Tervis, Viiking Spa Hotel ja Kuntoutuskeskus Estonia Pärnussa, Fra Mare Thalasso Spa ja Laine Spa Hotel Haapsalussa, sekä Toila Spa ja Värska Spa.
Tähän saakka vain medical spa -hoitoloita yhdistänyt Viron kylpyläliitto hyväksyi jäsenikseen vuonna 2009 myös ensimmäiset wellness spa -hotellit: Kalev Spa Hotel & Vesipuiston, Meresuu Spa & Hotelin ja Georg Ots Spa’n. Myös wellnesskylpylöiden laatuluokitusta suunnitellaan jo, ja toivottavasti pääsemme pian suorittamaan ensimmäisiä arviointeja.
Hyvän palvelun ja laadukkuuden puolesta liputtava Viron kylpyläliitto on Euroopan kylpyläkaupunkien liiton eli ESPAn jäsen. Viron kylpyläliitolla on 14 jäsentä, ja tämä esite kertoo, millaisia mahdollisuuksia ne tarjoavat.
Olet aina tervetullut!
2007 Eesti Spa Liit | Kõik õigused kaitstud, loata kopeerimine keelatud. info@estonianspas.eu