
Usealta Viron alueelta löytyy lääkitsevää mutaa, jonka hoitava vaikutus on kansanlääketieteen tiedossa ollut jo vuosisatojen ajan. Kylpylä nykyaikaisessa mielessä perustettiin tänne jo 1820-1830-luvulla. Paikallista merivettä tai mutaa alettiin lääkereiden valvonnassa siihen tarkoitukseen uudistetuissa tai varta vasten rakennetuissa rakennuksissa käyttää eri sairauksien hoitoon.
Kylpylähoitojen päätarkoituksena on nykyään ennakoiva- ja kylpylähoito, joka auttaa ehkäisemään sairauksien krooniseksi muuttumisen, vähentämään sairastuneiden hoitotarvetta, säästämään hoitokustannuksia sekä palauttamaan sairastuneiden työ- ja toimintakyvyn ennalleen.
Monet keski-ikäiset ja myös nuoremmat ihmiset kärsivät aina vain nopeammin pyörivässä maailmassa usein stressistä. Aikansa ilmiöitä mukaillen on Viron kylpylöiden yhtenä kehityssuuntana muuttuminen hoitolaitoksesta vapaa-ajan keskukseksi, jossa erilaisten hoitojen lisäksi voidaan harrastaa myös liikuntaa eri muodoissa, urheilla tai yksinkertaisesti levätä ja viettää mukavasti aikansa.
Eesti Kuurort- ja Taastusravi Liit (EKTL – Viron Kylpylä- ja Kuntoutushoidon Liitto) yhdistää 16 kylpylähoitolaitosta. Kaikki tiedot monenlaisista Viron kylpylöissä tarjolla olevista hoito- ja lomailumahdollisuuksista löytyvät juuri tästä.
2007 Eesti Spa Liit | Kõik õigused kaitstud, loata kopeerimine keelatud. info@estonianspas.eu